Lomallelähtökuulumiset

Kahden maailmalla vietetyn vuoden jälkeen kevät Suomessa on ollut silmiä avaavaa aikaa. Talkookulttuuri ja yhdessä tekeminen ovat leimallisia, luottamuksen kulttuuri kukoistaa. Suomi on  erinomainen paikka yrittää tai tehdä oikeastaan mitä vain. Hyvä tämäkin muistaa, vaikka parannettavaa on.

Me unohdamme usein, että meidän kansalaisyhteiskunta on todella  ainutlaatuinen. Järjestöt tavoittavat pelkästään jäseninään 14,5 miljoonaa ihmistä: me kuulumme lähes kaikki yhteen tai useampaan järjestöön. Tämä peitto on yrityksille melko satunnaisesti hyödynnetty väylä saada aikaan yhteiskehittämistä, näkyvyyttä ja uusia liiketoimintamalleja.

Valtion, yrityksien ja kansalaisyhteiskunnan rajat hämärtyvät täällä ja muulla. Suomessa tämä näkyy vahvemmin, koska meillä niin järjestöt kuin yritykset hoitavat valtion tehtäviä koko ajan enemmän. Toimintatyylitkin lähestyvät; yrityksissä puhutaan yritysaktivismista ja järjestöissä mietitään kaupallistamisen rajoja. Osaamisen vaihto ja oppiminen sektorien välillä voisi oikoa monta asiaa suomalaisen yhteiskunnan ja yritysten eduksi – ja selkeyttää toimintaa.

Infinen työt ja keskustelut keväällä ovat olleet kumppanuuksien, vaikuttavuuden, yritysvastuun, johtamisen ja innovaatioiden alueella. Nyt heinäkuun olemme lomalla ja syksyllä toki pitää tehdä kunnolliset nettisivut ja lanseerata kevyesti, mutta ainakin vielä hetken etsimme pienellä porukalla sitä pohjaa, jolle haluamme lähteä rakentamaan isommin.

Haasteena on se, että olemme melko myytyjä, joten yhden perustaja-henkisen seniorityypin mukaan ottaminen olisi vaihtoehto. Haluamme kuitenkin luoda Infinelle omaa tarinaa ja identiteettiä, joten aikaa pitää jäädä kehittämiseenkin. Saa soitella, jos asia kiinnostaa, vielä pääse vaikuttamaan valintoihin ja ottamaan yrittäjäriskiä…

Kiitos ihanille asiakkaille, kumppaneille ja useille kehittelykavereille kevään aikana ja palataan kuukauden päästä asiaan!

Kirjoitti Tiina (kun Tuula on jo lomalla :D)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s