METSÄNUMERO: Päästökauppa, hiilipörssi ja kompensaatio sekä PEFC selitettynä

Metsiin liittyy paljon vastuullisuuskysymyksiä, erityisesti sukupuuttoaalto ja ilmastokriisi ovat asioita, joiden kanssa metsillä on erittäin paljon tekemistä. Kokonaisuus on kuitenkin laaja ja monimutkainen. Tässä kirjoituksessa toimitusjohtajamme Tiina Saukko käy lävitse metsänhoitoon, kompensaatioon, hiilipörssiin ja sertifiointeihin liittyvät asiat. Saat ajankohtaisen oppipaketin lisäksi myös perustelut sille, miksi PEFC-sertifikaatti ole Vastuullisuuspaneelin mielestä vastuullinen.

Päästökauppa, hiilipörssi ja kompensaatio

Päästökauppa tarkoittaa Euroopan unionissa toteutettavaa järjestelyä, jossa ilmastoa kuormittavat laitokset ovat velvollisia omistamaan kutakin tuottamaansa kasvihuonekaasuyksikköä kohti tietyn määrän päästöoikeuksia, joita nämä laitokset voivat ostaa ja myydä keskenään.

Päästöoikeuksien kokonaismäärä markkinoilla määrittää kaikkien päästökaupan piiriin kuuluvien laitosten kokonaispäästöt. Päästöoikeuksia markkinalle laskee Energiavirasto, joka esimerkiksi hyväksyy päästökauppatodentajat. Taustalla on siis poliittinen ohjaus. 

Päästökaupan huutokauppatulot olivat viime vuonna 409 miljoonaa euroa – tuplat edelliseen vuoteen. On minun ennusteeni, että hinnat tulevat nousemaan lähiaikoina lätkämailana, koska poliittinen järjestelmä on aloittanut reagoinnin ympäristökriisiin nyt vakavammin ja hiilen sidontaa ei tapahdu yhtään enempää kuin aikaisemmin, päinvastoin. Kaikki keinot ovat kohta käytössä, uskon ja toivonkin niin.

Kompensaatiopuolella päästöjensä “tasapainottamista” voi ostaa tällä hetkellä hintaan 35-40 euroa per tonni + alv. Hintoja tonnille löytyy melkein niin monta kuin on tekijääkin – päästökauppa, kompensaatiotoiminta ja kaikki tähän ympärille kehitetty toiminta on vielä hieman lapsenkengissään. Varmaa kuitenkin on, että tilanne tulee muuttuman ja “oikea” hiilipörssi syntyy – mutta onko se ratkaisu, sitä en tiedä. Mutkikasta tämä ainakin toistaiseksi on, kun määritellään päästöjä ja kompensaatioita, ostoa ja myyntiä –  hommien hoitaminen hyvin olisi nyt tärkeämpää kuin säätäminen määritelmien kanssa ja kuvitteellisten suureiden myyminen.

Näistä kuvioista päästökauppaa on tehty pisimpään ja sitä kautta hiilidioksidiekvivalenttitonnille on tullut tuo mainitsemani pörssihinta. Elokuussa CO2-ekvalenttitonnin hinta kävi 100 eurossa, päivän hinta tätä kirjoitettaessa oli 78 euroa. Elokuussa siis  CO2 “ekvalentti750kg:n” hinta ylitti hyvälaatuisen tukkipuun mottihinnan (esim. kuusitukki 73 €/m3). Halvan kuitupuun hinta on ylitetty millä mittarilla tahansa. Puumotti sitoo 750 kg hiiltä, joten siitä tuo keksimäni CO2-ekvalentti750kg yleensä käytetyn tonnin sijaan. Eli tällä hetkellä kannattaisi jättää kaikki risukot metsään ja myydä ne päästömarkkinalla sidontakohteiksi. Näin teoriassa.

Hiilen sidonta ja kompensaatio

Ilmastokriisi tulee tekemään planeetastamme asuinkelvottoman ihmiselle (ikävää, perkele). No tämän vuoksi sitä yritetään ratkoa kaikenlaisilla tavoilla. Mutta perusongelma on ihan pelkkää matikkaa. Teen ihan älyttömän yksinkertaistuksen: nyt pitäisi sitoa hiiltä eikä vapauttaa sitä. Hiilen kanssa käsi kädessä kulkee kaikki kasvihuonepäästöt, paitsi metaani, joka on kirjoissani ns. trikkerikaasu. Jos ilmasto lämpenee tarpeeksi, tundra sulaa, vapauttaa metaania ja sitten ollaankin luiskassa. Siksi nyt pitää keskittyä hiileen, koska se aiheuttaa lämpenemistä eniten.

Hiiltä on kaikessa eloperäisessä, myös entisessä eloperäisessä: maaperään hautautuneissa fossiileissa. Olemme kuitenkin tilanteessa, jossa on oikeastaan ihan sama, päästetäänkö hiiltä ilmakehään olemassa olevasta kierrosta vai kierron ulkopuolelta, maaperästä. Kaikki päästö on tällä hetkellä kokonaisuuden kannalta järjetöntä.

Hiiltä yritetään sitoa (ainakin jossakin) kaikin keinoin ja tässä kompensaatio on tullut meidän kaikkien huulille. Yritykset ovat “hiilineutraaleja” tai jopa myyvät “hiilinegatiivisia” tuotteita. Tämä on siis markkinamiesten (henkilöiden) puhetta, ei mikään tuote voi olla hiilinegatiivinen, se on tieteellinen mahdottomuus. Tuotteiden tai yritysten hiilijalanjälkeä on “vain” kompensoitu. Kompensointi ei kuitenkaan ole tuotteen tai yrityksen vastuullisuusominaisuus. Se on hieno ja kiva juttu – samoin kuin vaikka hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen. Suosittelen siihen lähtemistä vasta, kun kaikki keinot itse tuotteen vastuulliseksi tekemiseksi on tehty. Anekauppaa kompensointi on kuitenkin vain silloin, kun kaikkein järkevintä olisi jättää tekemättä tai parantaa rajusti – mutta kompensoinnilla ostetaan hyvää omaatuntoa. Toki jo valmiiksi vastuullisen tuotteen kompensointi on lisäplussa.

Joka tapauksessa, isossa kuvassa, fossiiliset pitää tulpata ja kaikkeen biomassan hoitoon – erityisesti metsänhoitoon on otettava mukaan sekä ilmastonäkökulma että (mikäli lajikato halutaan pysäyttää, oletan, että halutaan – tässä sama planeetan elinkelpoisuushaaste takana) ekologinen näkökulma. Pelloilla sidotaan jo hiiltä maaperään usean viljankäyttäjän toimesta. Ruotsi on tässä mielestäni suunnannäyttäjänä ja Suomi peesaa hienosti. Meille metsät voisivat olla ilon ja ylpeyden aihe. Nyt kuitenkin Suomen metsiä hoidetaan 95-prosenttisesti vain talousmetsäohjeistuksella. Pääsemme suureen taistoon PEFC-sertifikaatista. Kuulen jo huutoa korvissani, koska tämä, jos jokin, kuumentaa tunteita.

Miksi Ostavastuullisesti.fi-sivustolle ei pääse pääosin PEFC-sertifioidusta puusta tehdyt tuotteet?

Meidän sivustolle ja Suomen vastuullisin tuote -kilpailuun pääsystä päättää Suomen johtavista asiantuntijoista koottu Vastuullisuuspaneeli, jäseninä professori Minna Halme, Aalto – professori Jyri Seppälä, SYKE – professori Mikko Mönkkönen, JY – Antti Majava, BIOS – Markus Terho, Sitra ja Anne Liimatainen, OPH. Me Infinellä teemme aina vastuullisuusarvioinnit päätöksenteon pohjaksi ja tarvittaessa myös yritysten kanssa käydään keskustelua. Panelistit tekevät työtään ilmaiseksi, koska haluavat jalkauttaa tuotevastuullisuutta yrityksiin ja kuluttajille. Syyt ovat varmasti pohjimmillaan siinä, että akatemia on hyvin tietoinen näistä tässäkin kirjeessä kerrotuista kriiseistä ja yritysten tukeminen vastuullisuuteen on erittäin tehokas tapa saada aikaan positiivista vaikuttavuutta. Nyt siis paneeli päätti, että PEFC-sertifioitua puuta ei voida pitää vastuullisena. Tästä on syntynyt aikalailla aaltoja, joten kertaan tässä perustelut ja käyn läpi muutamia myyttejä, joita puun sertifioinnin osalta on olemassa:

  1. Suomessa on kaksi sertifiointijärjestelmää: PEFC ja FSC. 95 % metsistä on PEFC-sertifioitua. Vieläkin kulkee “totuutena” ajatus, että PEFC on hyvä havumetsille ja pienmetsänomistajille ja FSC kovalle lehtipuulle ja isoille omistajille. Näin on ollut historiassa, mutta näin ei enää ole. Propagandaa silti on laajasti liikenteessä. Vastuullisuuspaneeli hyväksyy siis suomalaisen FSC-puun, koska siinä on erityisesti biodiversiteetin suojelu otettu huomioon. Sitä ei kuitenkaan ole juurikaan saatavilla, mikä on valitettavaa.

  2. PEFC-järjestelmää rakennetaan yhteistyöllä – eli mukaan kriteerien tekemiseen saavat mennä periaatteessa ketkä tahansa. Kriteerit uusitaan viiden vuoden välein. Uusimmat kriteerit astuvat voimaan ihan näinä aikoina taas seuraavaksi viideksi vuodeksi. Mukana keskusteluissa oli mm. Suomen Ympäristökeskus SYKE ja ELY-keskus eli ympäristöviranomainen. Molemmat kuitenkin lähtivät kesken prosessin, koska kokivat, että eivät tule kuulluksi. Tässä liitteessä on 24 sivun tieteellinen perustelu aiheelle. Tiivistettynä suurin riita oli siinä, että PEFC-standardityöryhmän kantava ajatus oli, että Suomen metsätalous olisi ekologisesti kestävää. Tutkimuksien ja tutkijayhteisön lähes yksimielinen kanta on ollut, että näin ei ole. Lajeja häviää kasvavaa tahtia. Sukupuuttoaalto Suomessa siis kiihtyy samalla kun määräävässä asemassa oleva sertifiointijärjestelmä pitää itseään ekologisena. 

  3. Hirvittävä haaste metsäteollisuuskytkyisille yrityksille tässä on. Venäjän puu on määritelty konfliktipuuksi. Ilmeisesti Venäjän FSC-sertifioitu puu on kriteereiltään huomattavasti suomalaista heikkolaatuisempaa, joten Venäjältä vastuullisen puun saaminen on ollut jo ennen hyökkäyssotaa haasteellista. Suomesta ei saa pääasiassa kuin PEFC-puuta, jonka kriteerit on nyt sidottu viideksi vuodeksi ekologisesti kestämättömälle pohjalle – jos riippumattomia asiantuntijoita on uskominen. Saksan ja Ruotsin puut eivät Suomeen riitä – puupula oli arkea jo ennen sodan leviämistä Krimin niemimaalta muualle Ukrainaan. Eli vastuullista puuta ei voi ostaa, mikä on ihan älytön tilanne Suomen kaltaisessa maassa. Sanoisin, että tässä olisi paikka paikallisen sertifioinnin perustamiselle, jos sellainen toiminta kiinnostaa.

Samaan aikaan kuluttajat ovat tästä asiasta varmasti vieläkin melko pihalla. Aikamoinen tietäjä täytyy olla, että tietää PEFC:n ja FSC:n olemassaolosta ja eroista. Lisäksi ilmastokriisin kannalta metsät – niin suomalaiset kuin kaikki muutkin metsät – ovat ihan keskeisessä roolissa. Kompensaatiot ja päästökauppa saattaa astua tälle alueelle piankin ja laittaa pakkaa sekaisin. Jo nyt on olemassa toimijoita, jotka ostavat metsää ja jättävät sen silleen – ja myyvät sen kompensaationa.

Ilmaston kannalta on kaksi keskeistä asiaa: mikä on metsän hiilivarasto ja -nielu (huom. mukaan lukien maaperä; tämä puhtaasti puuston kasvua korostavissa väitteissä unohtuu) sekä mitä hakatun biomassan hiilelle tapahtuu. Ilmaston kannalta jatkuva kasvatus on todennäköisesti parempi, koska se säilyttää keskimäärin paremmin hiilivarastoja ja yli kiertoajan myös nieluja sekä suuremman tukkipuuosuuden takia sen tuottamasta puubiomassassa saadaan todennäköisemmin tuotteita, jotka toimivat hiilivarastona pidempään. Monimuotoisuuden kannalta molemmissa on ongelmansa, ja keskeisempää onkin, kuinka paljon hakkuissa yhteensä metsistä poistetaan biomassaa kuin se, miten biomassa poistetaan. Toki jos hakkuumäärä pidetään vakiona, jatkuvan kasvatuksen haitat ovat luonnolle keskimäärin pienemmät.

Tärkeää on myös huomata, että Suomen ilmastotavoitteet edellyttävät metsiltämme jatkuvaa, riittävän suurta nielua. Se merkitsee, että metsiemme puuston ja maaperän hiilivaraston tulee kasvaa selvästi vuosittain, mikä tarkoittaa, että puun korjuussa pitää olla nyt kokonaisuuden huomioivaa viisautta. Muistutetaan vielä, että hiilivarasto siis varastoi hiiltä (esim. hirsitalo) ja hiilinielu poistaa hiilidioksidia ilmasta (esim. kasvava metsä). 

Metsää tullaan tietysti hakkamaan tästä eteenpäinkin. Ja kaikki talousmetsät eivät tietenkään ole “puupeltoja” (eli yhden puulajin nopeakiertoisia metsiä), vaan talousmetsissäkin voi toteuttaa monipuolisuutta ihan kannattavasti. Vaihtelevat kiertoajat tasaikäismetsätaloudessa, sekametsäisyys ja jatkuva kasvatus ovat talousmetsiin biodiversiteetin säilymisen kannalta tärkeää vaihtelua. Avohakkuisiin perustuva tasaikäismetsätalous itse asiassa tuottaa suhteellisesti enemmän kuitupuuta, jatkuvapeitteinen metsänhoito tuo enemmän tukkipuuta. Metsänomistajalle jatkuva kasvatus saattaa olla tilanteesta riippuen jopa kannattavampaa, koska tukista saa paremman hinnan kuin kuitupuusta, tuloa saa tasaisemmin ja taimikon perustamiskustannukset jäävät pois.

Joka tapauksessa hiilipörssi, kompensaatio ja metsänhoito ovat kaikki hyvin hankalia asioita – ainakin toistaiseksi. Niitä ajaa taloudellisen hyödyn tavoittelu ja samaan aikaan niihin yritetään ajaa sisään ilmastollisia ja ekologisia ulottuvuuksia. Ja nämä pitää useinmiten viedä sinne euroissa, koska näin tämä meidän maailma toimii. Hieman hankala on tilanne. 

Joka tapauksessa CO2-laskenta on tullut jäädäkseen. Ja hiilipörssi myös. Ja näille tulee hinta. Ja joka tuotteen kyljessä tulee olemaan CO2-luku, samoin kuin nyt on kalorit. Jännä nähdä miten tämä kaikki kehittyy – ja miten käy esimerkiksi ilmasto-oikeudenkäynneissä, joista ensimmäinen on jo alkanut Suomessakin.

Tiina Saukko

Kirjoittaja on Infinen perustaja ja toimitusjohtaja, joka on tehnyt yli 20 vuotta töitä tuotevastuullisuuden, vastuullisuusmarkkinoinnin sekä yritysvastuun parissa.

en_GB

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeessä saan lisäksi myös Tiina Saukon ”Vastuullisuusoppeja helposti ja nopeasti” -kirjoitukset.