Vastuullisuustietoa vai liikesalaisuuksia? Monelle toimijalle nämä kaksi asiaa ovat usein sama asia. Esimerkiksi ruuan osalta reseptiikka, alkuperämaat ja tuotantoketjut on perinteisesti pidetty liikesalaisuuden piirissä ja toki perustellusti. Jos kaikki tämä olisi avointa dataa, eipä kovin montaa asiaa enää yrityksen kilpailueduksi jäisi.
Kuitenkin “Direktiivi (EU) 2024/1760, yritysten kestävää toimintaa koskevasta huolellisuusvelvoitteesta” eli tutummin yritysvastuudirektiivi eli CSDDD tai CS3D eli Corporate Sustainability Due Diligence Directive tulee vaatimaan, että tietoja kerätään ja niitä luovutetaan arvoketjussa eteenpäin. Siinä mielessä keskustelu tiedon salaamisesta on osin akateemista ja tilanteen muuttumiseen pitää vain ryhtyä valmistautumaan. Yritysvastuudirektiivi tuli voimaan 25.7.2024 ja kansallisessa lainsäädännössä vuoden 2026 alusta sitä on noudatettava. Sanktiot väärinkäytöksistä ovat jopa viisi prosenttia yrityksen maailmanlaajuisesta nettoliikevaihdosta – sakko määrätään edellisen tilivuoden pohjalta.
Vähittäiskaupalle velvollisuus hankkia tietoa tuotteiden arvoketjusta
Pelkästään tietojen kerääminen on haaste. Meillä on yhä tuotteita, jotka kootaan vaikkapa Hollannista ostetuista raaka-aineista, jotka puolestaan tulevat eri puolilta maailmaa. Näiden tuotteiden alkuperämaa on kuitenkin tähän asti ollut ainakin osin Hollanti ja törmäämme esimerkiksi jatkuvasti hollantilaiseen kaakaoon. Tämä tuottaa isosti hankaluuksia vastuullisuusarvioissa ja due diligence -prosessissa. Vastuu on siirtynyt y-tunnuksen alueelta koko arvoketjuun. Esimerkiksi CSDDD-velvollisella vähittäiskaupalla on velvollisuus hankkia tieto arvoketjusta, arvioidakseen onko toimitusketjussa ihmisoikeus- tai ympäristörikkomuksia tai riskiä niistä. Tämä siis tarkoittaa väistämättä sitä, että esimerkiksi kaikki riskimaat ja riskiraaka-aineet on tiedettävä. Näin tavallinen omenahillokin menee helposti tälle listalle, koska satokausien vaihtelun mukaan hankintaa tehdään niin Euroopasta kuin sen ulkopuoleltakin – myös riskimaista.
Koko tiedonkeruu- ja analysointijärjestelmä on valtavan haasteen edessä
Haastetta ei helpota myöskään Metsäkatodirektiivi, joka pakottaa eräkohtaiseen alkuperätietoon metsäkatoa aiheuttavien raaka-aineiden kohdalla. Väitän, että 10 vuotta sitten tämä ei olisi ollut edes mahdollinen ajatus. Nyt se on kuitenkin jo monelle yritykselle totta ja samaan aikaan monen yrityksen vastuullisuustyö on vielä hyvin manuaalista ja erityisesti vähittäiskaupalla tulee olemaan jättiläismäinen haaste arvioida jopa sadat tuhannet tuotteet valikoimissaan. Yritysvastuudirektiivi puolestaan velvoittaa muuten yrityksen, ei vain ennaltaehkäisemään, vaan myös puuttumaan löytyneisiin haitallisiin vaikutuksiin – ne täytyyy minimoida tai korjata. Työtä siis riittää niin data- kuin reaalimaailmassakin.
Isojen yritysten on siis varmistettava, että niiden toimitusketjut noudattavat CSDDD:n vaatimuksia. Tämä edellyttää tehokasta tuotehallinnointijärjestelmää, jonka avulla muuttuviin riskeihin ja haasteisiin voi reagoida. Onneksi vastuullisuusasioissa pragmaattisuus on nykyään sallittua, myös tiedon hankinnassa – tai itseasiassa sitä kutsutaan olennaisuudeksi. Tämä on helpottavaa ja iso muutos aikaisempaan. Aikasemmin vastuullisuus oli teoriassa täydellistä sekä monen tahon vahtaamaa, mutta yritysten ei tarvinnut sitä kuitata kuin juhlapuhetasolla. Nyt ollaan liikuttu suuntaan, jossa vastuullisuuden johtamisessa on käytössä KPI:t ja jossa käytetään samaa harkintaa kuin muussakin liiketoiminnassa. Työtä priorisoidaan, automoidaan ja resursoidaan kuten muitakin yrityksen toimintoja. Prioriteetit varmasti nousevat nyt 5 %:n sanktioiden myötä, erityisesti, kun CFOt heräävät asiaan. Mutta silti toivon, että olemme itsellemme ja toisillemme armollisia kun rakennamme vastuullisuuden datataloutta, dataketjuja ja datan läpinäkyvyyttä. Meillä ei ole vielä standardeja eikä oikein edes käytänteitä. Tämän vuoksi yhteistyö ja tiedonvaihto on erittäin perusteltua ja vie meitä kaikkia eteenpäin.
Huolellisuusjärjestelmä pakottaa liikesalaisuusajattelun muuttumaan
Viimeistään yritysvastuudirektiivin tullessa voimaan liikesalaisuusajattelu on pakko muuttaa tai siihen on kehitettävä uudet sopimusjärjestelyt. Yritysten on varmistettava, että heidän toimittajansa, riippumatta siitä missä päin maailmaa nämä toimivat, noudattavat huolellisuusperiaatteita. Onnistunut toimitusketju edellyttää omaa huolellisuusjärjestelmää myös toimittajilta, koska jatkossa yritykset tulevat pyytämään toimittajiltaan tietoja, jotka ovat välttämättömiä riskien arvioimiseksi ja hallitsemiseksi toimitusketjussa. Tietoa voi ja myös usein pitää pyytää esimerkiksi tuotantoprosesseista, työoloista ja ympäristövaikutuksista – sekä raaka-aineiden tuotantomaasta. Voi olla vaikeaa pitää toimistusketjuja enää salaisuutena.
Direktiivi kuitenkin suojaa toimittajien liikesalaisuuksia ja luottamuksellisia tietoja. Toimittajien ei tarvitse jakaa sellaisia tietoja, jotka eivät ole olennaisia riskienhallinnan kannalta tai jotka voisivat vahingoittaa heidän liiketoimintaansa, ellei tämä ole ehdottoman välttämätöntä vastuullisuusriskien tehokkaan hallinnan vuoksi. Tiedonantovelvollisuus rajoittuu siis ainoastaan niihin tietoihin, jotka ovat olennaisia direktiivin tavoitteiden kannalta. Käytännön rajoja tähän pystyy piirtämään etukäteen tuskin kukaan. Ja sitten lopulta, jos vähittäistavarakauppa ei uskalla laittaa tavaraa hyllyyn sen sisältämien– joko oletettujen tai todennettujen – riskien takia, muuttuu liikesalaisuusperustelu jossain määrin tyhjäksi.
Finnish
English